Sanomalehtipäivä koulussa
Perusopetuksen alaluokat
Sanomalehteen voi tutustua monella eri tavalla. Alaluokilla voidaan bongata sanomalehden eri osastoja, metsästää uutisia tai panna etusivu uusiksi. Voidaan tehdä myös lasten oma lehti. Selvitetään, mitä asioita ihan nuoret oppilaat haluavat lukea sanomalehdestä. Kootaan lehti uudestaan ja jätetään tarpeeton pois.
Perusopetuksen yläluokat
Yläluokilla sanomalehtipäivänä voidaan laatia uutiskatsauksia, järjestää uutisvisailuja tai näyttely. Sanomalehteä voidaan tutkia myös vaikkapa viikon verran. Lehtiviikko voi olla myös teemaviikko. Valitaan jokin aihe ja käsitellään sitä lehtityöskentelyn avulla. Myös viikon jokaiselle päivälle voidaan valita yksi aihe, johon keskitytään. Päivän aiheena voi olla uutiset, mielipiteet, ilmoitukset, urheilu tai lehtikuva.
Lukio ja muu toinen aste
Lukioissa ja muissa toisen asteen oppilaitoksissa voidaan syventää yläasteen teemoja. Muutaman opettajan ja opiskelijan ryhmä voi suunnitella teemapäiviä etukäteen. Sanomalehdestä voidaan pyytää toimittaja tai valokuvaaja kertomaan työstään. Työpajoissa vertaillaan eri lehtiä, niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin. Selvitetään, miten niiden uutisointi eroaa toisistaan. Suhdetta kuvaan ja tekstiin laajennetaan pohtimalla niiden valintakriteereitä, vaikuttamiskeinoja ja puolueettomuutta.