8. Paperiton

9
Kuvaaja: Katja Tähjä

Katsoja: Thomas Elfgreen

Miksi valitsin kuvan?

Kuva tuo vaikuttavalla tavalla mieleen paperittomuuteen kuuluvan
epätietoisuuden ja pelkoja täynnä olevan odottelun. Ulos ei voi mennä.
Kotona ei mikään maistu. Ei edes tupakka.


Kuvaaja Katja Tähjä:

Kertoisitko Thomaksen valitsemasta kuvasta?

Kuva on osa Paperittomat-kirjaprojektia. Kirja kertoo kahdenkymmenenyhden Euroopassa ilman oleskelulupaa elävän henkilön tai perheen tarinan. Tein kirjaa yhdessä toimittaja Kaisa Viitasen kanssa. Teimme haastattelut yhdessä ja vietimme haastateltaviemme kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Kuvat otettiin siinä hengaamisen lomassa, niin tämäkin kuva Marisasta. Marisa eli lähes vankina erään miehen asunnossa Ateenassa. Meillä oli mahdollisuus viettää muutamia päiviä Marisan kanssa.

Kirjan lisäksi järjestimme useita näyttelyitä. Tämä kuva oli esillä näyttelyissä, mutta ei kirjassa.

Mitä itse ajattelet kuvasta?

Mielestäni kuva on onnistunut. Se tuo esiin Marisan tilanteen ahdistavuuden ja toivottomuuden. Mielestäni kuvasta välittyy vankilamainen tunnelma.


Thomas kysyy Katjalta

Thomas: Mistä te keskustelitte ennen kuvan ottamista?

Katja: Vietimme toimittaja Kaisa Viitasen kanssa useamman päivän kuvan henkilön Marisan kanssa. Marisa asuu Ateenassa ja elää käytännössä vankina erään miehen asunnossa. Hän saa liikkua vapaasti ulkona päivisin, mutta pimeän tultua hänen on palattava takaisin asuntoon. Hän ei saa itse päättää ystävistään tai siitä kenen kanssa viettää aikaansa. Marisa saa asua miehen asunnossa ja saa häneltä taskurahaa, mutta mies myös pahoinpitelee ja raiskaa hänet säännöllisesti.

Marisan mielestä on silti parempi elää miehen asunnossa kuin Ateenan kaduilla. "Nyt ainakin tiedän, kuka minut raiskaa", hän sanoo. Mies uhkasi etsivänsä Marisan mistä tahansa, jos tämä karkaisi. Miehellä on laajat verkostot ympäri Kreikkaa. Koska Marisa on paperiton, hän ei voi mennä poliisin luo tekemään miehestä rikosilmoitusta.
Tupakanpoltto ja internetissä surffailu olivat Marisan ainoat pakokeinot. Ne muodostivat pienen henkireiän Marisan vankilaan. Luultavasti puhuimme siitä ennen kuin tämä kuva otettiin.


Mitä sananvapaus merkitsee sinulle työssäsi?

Thomas: Poliisille sananvapus on itsestään selvä, mutta sen vapauden käyttö
vaatii erityistä verbaaliakrobatiaa ja harkintaa.

Katja: Sananvapaus on journalistisen ja dokumentaarisen työn tärkein oikeus. Omissa projekteissa se toteutuu ehkä täydemmin kuin tilatuissa töissä, sillä tilaustöissä lehdet usein ennakkoon määrittelevät näkökulman, jonka puitteissa kuvat on otettava. Lehdet voivat myös harjoittaa ikäänkuin ennakkosensuuria valitsemalla julkaistavaksi vain tietyntyyppisiä -tai aiheisia juttuja ja kuvia ja jättämällä muut näkökulmat pois. Nykyisin sananvapaus toteutuu laajemmin lukuisten blogi- ja muiden internet- kanavien kautta, jolloin kuka tahansa saa äänensä kuuluvin julkisessa keskustelussa. Se luonnollisesti aiheuttaa myös ongelmia, sillä sananvapauteen kuuluu myös vastuu toimia lain puitteissa.


> Seuraava kuva: Nyrkkeilijä