Valitsin tämän kuvan, koska se on jäänyt mieleeni ja jatkanut tarinaansa ajatuksissani. Kuvassa 42-vuotiaana Alzheimerin tautiin sairastunut Raija Pirttimaa ja hänen miehensä Veijo Pirttimaa yksinkertaisesti istuvat. Mies on tullut katsomaan seitsemän vuotta sitten sairastunutta vaimoaan hoitokotiin.

Kuva on yksinkertainen mutta sisältää tuhat tarinaa. Veijon katse on pohjattoman surullinen. Kontaktia vaimoon ei enää ole, mutta rakkaus ja kaipuu paistaa miehen silmistä. ”On karua, kun oma vaimo ei enää tunne. Jäljellä on vain rakkaus ja velvollisuus”, sanoo Veijo.

Rakkaudessa on monta vaihetta, sanotaan usein. Mitä luultavimmin Veijo ei olisi halunnut tätä vaihetta, mutta hän elää senkin ja pitää omalla vahvalla otteellaan vielä kiinni vaimostaan. Ja vaimon muistosta. On hienoa, että Mikko Lehtimäki on kuvannut Veijon ja Raijan suhdetta realistisesta ja elämänläheisestä näkökulmasta.

Upea ja ehdottoman mieleenjäävä kuva elämästä, siinä syy valita tämä kuva.

 

Valokuvaan vain kaupallista materiaalia. Sellaista, minkä avulla asiakkaani myyvät omaa tuotettaan,tai kuvia, joita myydään asiakkaideni asiakkaille. Valokuvat ovat kauppatavaraa, mutta niidenavulla myös kerrotaan tarinoita. Jotkut tarinat koskettavat ja sillä, että ne kerrotaan, on merkitystä.

Valokuva ei ole lahjomaton esitys todellisuudesta, vaikka niin luullaan. Suurin osa valokuvista on manipuloitu näyttämään sellaisilta, mitä asiakas haluaa nähdä. Manipulointia ei ole vain tekninen jälkikäsittely, vaan suurinta manipulointia on vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä kuvattaessa ympärillä tapahtuu. Vain amatöörit manipuloivat lehtikuvia jälkikäteen, ammattilaiset tekevät sen kuvaushetkellä. Uutiskuvan pitää kuitenkin aina olla aito ja manipuloimaton, aikakauslehtikuvia otettaessa aurinko kuitenkin jo paistaa useimmiten. Mainoskuva on vain mainoskuva, ei ote todellisuudesta.

Joskus pääsen työssäni kertomaan tarinan ilman, että auringon pitää keinotekoisesti paistaa. Jäljelle jäi rakkaus -artikkelia tehtäessä omakin kello pysähtyi hetkeksi. Tällaisista paikoista tarina kerrotaan kuvin juuri sellaisena, kuin se oikeasti on olemassa. Muuten ei minunkaan työssäni olisi mitään järkeä. Onneksi näitäkin juttuja vielä tehdään.

Raija asuu hoitokodissa Torniossa. Veijo ja muutamat sukulaiset käyvät katsomassa Raijaa, sellaisena hetkenä minäkin häntä kuvasin. Kävin paikan päällä kahtena päivänä ja näin pienen osan heidän elämästään. Raija ei paljon reagoinut Veijon läsnäoloon, mutta Veijo tuntee toisin. Kuvasin artikkelin avauskuvan Raijan huoneessa. Veijo istui rauhassa ja piti Raijaa kädestä kiinni. Veijo itki,Raija katsoi eteenpäin. Otin siitä tilanteesta kuvan ja pyyhin kyyneleen omastakin silmästä.

Jäljelle jäi rakkaus -artikkelin avauskuvassa on aito hetki elämästä. Sitä ei ole valaistu, eikätilannetta ole muutettu paremmaksi kuin se oikeasti on. Kyseessä on sillä tavoin aito lehtikuva. Harvoin oma kuva jää mieleen, sen verran paljon niitä tekee. Vain tällaiset hetket jäävät mieleen, mutta voi olla, että mieleen jää tunnelma - ei ottamani kuva. Veijon kyynelissä on kyllä jotainkaunista ja lopen surullista.

Mikko: Olen tottunut vanhoihin ihmisiin sekä siihen, että ihminen ei ole enää tässä hetkessä. Se ei tunnukuvatessa järkyttävältä. Nuorena sairastuneen Raijan kontaktin katoaminen mieheensä on kuitenkin kovan tuntuista. Kuvatessa ei haluaisi astua kenenkään varpaille tai olla itsekäs. Liika varovaisuus voi kuitenkin kostautua ja hyvä kuva jää ottamatta. Onneksi tällä keikalla tilannetta sai seurata rauhassa.

Mikko: Jokaiseen ihmiseen pitää suhtautua kuin hän olisi kuitenkin läsnä joka hetkessä. Jos niin tekee,kaikki kohtaamiset ihmisten kanssa ovat samanlaisia. Pahinta mielestäni on, jos ensihoitaja sanoo maassa makaavan potilaan kuullen, että ”sillä on” sitä tai tätä pielessä. Hän se on, oli maassa tai ei. Kuvaaminen ei ole vain kameran käyttämistä, vaan sitä, että Raijaakin kätellään ensin.

Riitta: Sananvapaus on hyvän journalismin perusydin. Sanavapaus ilmenee uskalluksena tehdä rohkeaa ja keskustelua herättävää journalismia, jonka rajat voivat tulla vastaan monella eri tasolla. Kiire ja toimitusprosessien  vääränlainen tehostaminen vähentävät sanavapautta tukevaa journalismia mediataloissa. Usein journalistien keskuudessa on myös uskalluksen puutetta; keskustelua herättävä journalismihan tunnetusti vaatii myös syvällisen ajattelun ja ripeän toiminnan vankkaa yhdistelmää. Ja mikä tärkeintä: rohkeita näkökulmia.

Mikko: Sananvapaus merkitsee minulle sitä, että mahdollisimman monesta elämänalueesta kerrotaan lukijoille. Jos sananvapautta ei olisi, aiheet yksipuolistuisivat ja niistä kerrottaisiin aina samoin.Valtaa pitävä kertoisi, mitä sanoja käytetään tai jätetään käyttämättä. Minä en suostu kertomaan kuvillan valetta. Onneksi sellaista arvostetaan maassa, missä sana on vapaa.