Sanomalehtiviikko


Sanomalehtipäivää tai -viikkoa voi viettää kouluissa milloin vaan. Varsinaista sanomalehtiviikoa vietetään helmikuussa.

Viime vuosina sanomalehtiviikolla kouluihin ja oppilaitoksiin on toimitettu keskimäärin miljoona lehtikappaletta. Useat lehdet tarjoavat verkkolehden ja sen arkiston ilmaiseksi lasten ja nuorten käyttöön. Lisäksi sadat toimittajat ja uutiskuvaajat vierailevat viikon aikana kouluissa kertomassa työstään. Lehdet järjestävät myös alueellisia kilpailuja, tapahtumia ja kampanjoita sanomalehtiviikon aikana.


Sanomalehtiviikon taustaa

Sanomalehtiviikkoja järjestettiin yksittäistapauksina jo 1970-luvulla. Vuonna 1988 järjestettiin ensimmäisen kerran sanomalehtipäivä 15.1. ja se muutettiin helmikuussa pidettäväksi sanomalehtiviikoksi vuonna 1995. Tärkein asia on maksuttomien sanomalehtien saaminen oppilaiden luettavaksi. Viime vuosina koulut ja oppilaitokset ovat tilanneet noin miljoona lehteä.

2000-luvulla on sanomalehtiviikkoon kuulunut myös lehtien verkkotarjonnan maksuttomuus kouluille.