Lehdistötiedote 1.12.2008
Paras yhteiskuntaopin vastaaja Porista
Sanomalehtien Liitto on palkinnut jälleen parhaan reaalikokeen yhteiskuntaopin vastaajan syksyn ylioppilaskirjoituksissa.
Parhaan vastauksen kirjoitti porilainen Lassi Vainio Länsi-Porin lukiosta. Hän sai 41 pistettä, kun maksimipistemäärä oli 42.
Yhteiskuntaopin kokeen suosio on kasvanut jatkuvasti siitä lähtien, kun se keväällä 2006 tuli mukaan ylioppilaskirjoituksiin.
”Tänä syksynä kokeeseen ilmoittautui jo noin 2 000 opiskelijaa eli 400 enemmän kuin vuosi sitten”, kertoo ylioppilastutkintolautakunnan jäsen, yliopistonlehtori Jan Löfström.
”Sekä opettajat että opiskelijat pitivät syksyn koetehtäviä hyvinä, koska ne kohdistuivat kurssien olennaisiin asioihin.”
Tällä kertaa tehtävien aiheina olivat muun muassa Suomen ulkopolitiikan johtaminen, neuvoa-antavat kansanäänestykset, sijoitusvaihtoehdot ja EU:n laajeneminen.
Sanomalehtien Liitto palkitsee parhaat yhteiskuntaopin vastaajat sekä kevään että syksyn ylioppilaskirjoituksissa.
---
Lisätietoja Sanomalehtien Liitosta: yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro, Nuoret lukijat ja Sanomalehti opetuksessa -toiminta, p. (09) 228 77 314, 050 560 4314
