7.5.2013 Painettujen sanomalehtien levikki yli 2,5 miljoonaa
Painettujen sanoma- ja aikakauslehtien levikintarkastukset vuodelta 2012 ovat valmistuneet. Ensimmäistä kertaa on joillekin lehdille tarkastettu myös digitaalinen levikki.
18.4.2013 Vuoden parhaat sivut ja jutut palkittu
Sanomalehtien Liiton Paras juttu- ja Parhaat sivut -kilpailujen voittajat on valittu. Kilpailun parhaat palkittiin Jyväskylässä 18.4. liiton kevätseminaarin yhteydessä.
18.4.2013 Kolme neljästä uskoo lukevansa maksullista sanomalehteä myös viiden vuoden päästä
Valtaosa suomalaisista aikoo lukea maksullista sanomalehteä myös viiden vuoden kuluttua. Näin arvioi tekevänsä 74 prosenttia vastaajista Sanomalehtien Liiton IROResearch Oy:llä teettämässä tuoreessa kuluttajatutkimuksessa.
15.4.2013 Luetko sinä? -kampanja tekee kahdeksasluokkalaisista kriitikoita
Kahdeksasluokkalaiset pääsevät kirjoittamaan novelliarvioita viime vuoden Finlandia Junior -voittaja Christel Rönnsin novellista valtakunnallisessa Luetko sinä? -kampanjassa.
11.4.2013 Sanomalehtiä luetaan 31 minuuttia päivässä
Painettuna ja näköislehtenä ilmestyvien sanomalehtien lukuaika kasvoi vuonna 2012 edellisvuodesta yhdellä minuutilla ja oli nyt keskimäärin 31 minuuttia päivässä.
